Haku valmennusrenkaaseen, syksy 2018 - yksi paikka jäljellä

- Sonja, VaB-A
- Castaway Charisma "Charlie", daelwyn.suntuubi.com/Oriit/Charlie/
- Yhteistyömme on jo pitkälti mutkatonta, mutta Charlie jää helposti vähän hitaaksi pohkeen taakse. Siihen pitäisi saada taiottua sopivasti sähäkkyyttä!

Olin ihan yks kaks saanut päähäni hakeutua valmennusrenkaaseen Charlien kanssa. Kilpaura kouluratsastuksen puolella oli orilla jo pitkälti takana, mutta siinä riitti vielä puhtia ja olimme kotona alkaneet treenaamaan vaativan tason temppuja. Helpon ratoja tahkoessa Charlien ajoittainen reaktiivisuuden puute ei ollut aiheuttanut ongelmia, mutta tämän uuden tason liikkeet jäivät aina vähän puolitiehen, kun orini hölkötteli menemään niin hyväntuulisesti ilman huolta huomisesta. Valmennusrenkaan uskoin auttavan meitä tässä ongelmassa, ja mukaan päästäksemme meidän täytyi esitellä mahdolliselle tulevalle valmentajalle tuttu Helppo A: 2 2009. Sitä olikin tullut jo tahkottua varmaan kymmeniä kertoja. Charlien ennätysprosentti ko. radalta oli kuitenkin vain nippa nappa yli 72, juurikin sen saakelin pohkeen taakse jäämisen takia.
Rata kulki tänään onneksemme todella sujuvasti, melkein lähenneltiin parhaita suorituksiamme juuri tämän kyseisen ohjelman parissa. Laukka on Charlien bravuuri, ja sitä tässä radassa on kiitettävän paljon. Aivan liian nappiin emme koko homma kuitenkaan saaneet, vaan keskiravit olivat orilleni tyypilliseen tapaan vähän sinne päin. Pehmeästi ja kuuliaisesti se oli avuilla koko ajan, mutta taisi välillä haaveilla ruuasta. Paahtava hellekin taisi lannistaa kimoa entisestään, onneksi kohta alkaa syksy! Ja olisipa tosiaan ihana tapa viettää syksyä treenatessa uusia asioita tämän kultakimpaleen kanssa.

- Ingrid, Grand Prix
- Waterford, auric.arkku.net/hepat/waterford.html
- Toivon, että valmennuskaudella Waterfordille saataisiin vielä lisää notkeutta ja tasapainoa, jotta taivutukset sujuisivat sulavammin. Piaffe kaipaa myös lisää hiomista. Hyvän kunnon ylläpitäminen ja lihasten treenaus.

Hiekka narskui kavioiden alla, kun ratsastimme Waterfordin kanssa kentälle suorittamaan meille ennalta määrättyä kouluohjelmaa. Aurinko lämmitti mustaan tikkiliiviin verhottua selkääni. Olin yliarvioinut sääolosuhteet entisessä kotimaassani, vuodet Saksassa vietettyäni olin unohtanut miten lämmin Suomen loppukesä voikaan olla. Tässä treenissä tulisi kuuma, vaikka alla olikin kokenut ja osaava GP-tason kisakumppani. Waterford ei ikinä päästänyt ratsastajaa helpolla. Orin kilpaura oli päättynyt jo aiemmin keväällä eikä pojan kanssa oltu aikoihin ratsastettu lukuisten kentän laidalle kerääntyneiden katsojien edessä, joten saatu huomio lisäsi Waterfordin muutenkin aktiiviseen ja pirteään luonteeseen vain lisää kierroksia. Eilinen lentomatka ja vieras paikka teki siitä kotioloihin verrattuna kireämmän ja valppaamman kuin normaalisti. Vakavailmeinen mies seurasi meitä kuumottavan tarkasti. Tuntemattoman katseen tarkkailatava oli aina vähän jännittävää olla.

Alkutervehdyksen jälkeen liikkeelle suorastaan ampaistiin harjoitusravissa ja sain tehdä töitä, ettei homma eskaloitunut lisätyksi raviksi. Parin spurttiaskeleen jälkeen sain orin kuulolle ja ryhdikkäässä harjoitusravissa jatkettiin siirtymiin. Ensimmäinen pohkeenväistö oli aavistuksen kankea, vaikkakin muuten tekniikaltaan puhdas. Minun olisi pitänyt varata enemmän aikaa lämmittelyissä taivutuksien preppaamiseen. Seuraava pohkeenväistö meni jo joustavammin, Waterford kantoi itsensä hyvin ja työskenteli takaosalla aktiivisesti. Laukkasiirtymissä ori alkoi kuumua ja olin havaitsevinani pojan suunpielissä vaahtoa. Tsiisus mitä esitystä vanhalta konkarilta, puhisin samalla kun tein töitä jarrujen löytämiseksi. Sain valmistella oria paljon, jotta laukanvaihto käynnin kautta menisi siististi ja rauhallisesti. Ympyrällä Waterford tuntui tasapainoiselta ja jälleen aavistuksen notkeammalta kuin edellisessä taivutuksessa, mutta tiesin, että vieläkin kauniimpaan taivutukseen olisi rahkeita. Loppuohjelman käyntiosio oli verkas ja erittäin eteenpäinpyrkivä, orilla olisi ollut selvästi vielä bensaa moottorissa. Lopputervehdys oli kaunis ja linjakas ja radasta jäi päällisin puolin hyvä fiilis, vaikka alla olikin mieletön virtapiikki. Vilkaisu yrmeältä vaikuttavan miehen kasvoihin sai kuitenkin epäilyt nousemaan. Ehkä meidän esitys menikin täysin sähläämiseksi ottaen huomioon sen vaativuustason, johon sekä minä että Waterford todellisuudessa kykenimme. Valmennusputki tekisi orille varmasti hyvää nyt kun kilpaura oli takana, mutta kuntoa olisi hyvä ylläpitää siitäkin huolimatta.